Vuonna 2022 Suomen viennin arvosta kulki merikuljetuksena vain runsas puolet. Merikuljetusten osuus viennistä pienenee koko ajan, kun palveluiden osuus lisääntyy. Mikä on Suomen merikuljetusten tarve tulevaisuudessa, kun vihreä siirtymä voi tehdä Suomesta jopa halvan energian maan? Vanhan sanonnan mukaan Suomi on saari. Ja sen vahvistukseksi kerrotaan, miten yli 90 prosenttia viennistämme tapahtuu merikuljetuksina. Tosiasiassa Suomen … Continue reading Suomen viennin riippuvuus merikuljetuksista laskee koko ajan – Miten tulevaisuudessa?
Tag: meriliikenne
Merikuljetusten huoltovarmuutta tulee tarkastella laajasti – Suomen lippu ei ole ratkaisu huoltovarmuuteen edes sotatilanteessa
Tuore raportti merenkulun huoltovarmuudesta on hieno avaus siihen, että avaamme Suomen merikuljetusten huoltovarmuuskeskustelun Suomen lipusta ja sotatilasta sekä erilaisiin toimitusketjujen häiriöihin että erilaisiin toimintamalleihin ottaen huomioon myös vaihtoehtoiset reitit, kuljetusmuodot ja maamme kuljetuksille tärkeän ulkomaisen tonniston.Huoltovarmuuskeskus julkaisi 28.2.2023 ansiokkaan raportin "Suomen merikuljetusten huoltovarmuuskapasiteetti”. Työssä on hienosti analysoitu Suomessa käyvä laivasto ja Suomen lipun alla kulkeva … Continue reading Merikuljetusten huoltovarmuutta tulee tarkastella laajasti – Suomen lippu ei ole ratkaisu huoltovarmuuteen edes sotatilanteessa
Itämeren meriturvallisuuden kehitys, miten Ukrainan sota vaikuttaa?
Tilastot osoittavat, että maailman merillä suuret öljyonnettomuudet ja ennen kaikkea niissä mereen vuotaneen öljyn määrä on laskenut vuosi vuodelta. Tämä tieto on tietysti ilahduttava, mutta mikä on tilanne Itämerellä? Öljyonnettomuuksissa mereen vuotaneen öljyn määrä 1970-2022. Lähde: ITOPF, 2023. Itämerellä liikennemäärät ovat lisääntyneet valtavasti viimeisinä vuosikymmeninä erityisesti Venäjän öljyviennin seurauksena, mutta tankkerionnettomuudet kansainvälisillä vesialueella ovat pysyneet … Continue reading Itämeren meriturvallisuuden kehitys, miten Ukrainan sota vaikuttaa?
Varustamot haluavat itse kiristää päästötavoitteitaan
Varustamoiden kansainvälinen edunvalvontajärjestö International Chamber of Shipping (ICS) ehdotti eilen 5.10.2021, että koko maailman merenkulku tulisi saada hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Tämä on huomattava kiristys aiempaan tavoitetasoon. Tähän mennessä YK:n alainen maailman merenkulkua sääntelevä IMO on asettanut tavoitteeksi, että merenkulun kasvihuonekaasupäästöt pitäisi puolittaa vuoteen 2050 mennessä verrattuna vuoteen 2008.Miksi näin? Ovathan yksittäiset varustamot jo nyt … Continue reading Varustamot haluavat itse kiristää päästötavoitteitaan
Logistiikka-ala kärsii konttipulasta, mutta konttivarustamot tekevät huipputulosta – merenkulkutalouden perusteita 1
Logistiikka-alalla kuohuu. Vientikontti Aasiaan tai tuontikontti Aasiasta maksaa moninkertaisesti vuoden takaisesta. Lisäksi toimitusvarmuus on heikentynyt ja toimitusajoissa voi olla suuria heittoja. Syynä on konttien puute. Maailmalla ei yksinkertaisesti ole tarjota tarpeeksi kontteja kuljetusten tarpeisiin. Tämä johtuu osaltaan siitä, että kulutustavaroiden ja puolivalmisteiden (joita konteissa paljon kuljetetaan) kysyntä on kasvanut pandeamiarajoitusten löystyessä. Mutta tärkein syy on, … Continue reading Logistiikka-ala kärsii konttipulasta, mutta konttivarustamot tekevät huipputulosta – merenkulkutalouden perusteita 1
Mitkä ovat lauttaliikenteen päästöt matkustajalle?
Yhä useampi matkailija on tänään kiinnostunut matkojensa hiilidioksidipäästöistä. Erityisesti kiinnostaa kulkeminen laivalla, jossa kulkee sekä rahtia että matkustajia. Asiaa selvittelevä saa kuitenkin päästöistä hyvin erilaisia vastauksia. Jotkut lähteet näyttävät, että vesiliikenne on erittäin ympäristöystävällistä ja toiset taas, että se on todella hyvin saastuttavaa. Tämä johtuu siitä, että eri lähteet käyttävät erilaisia laskentatatapoja. Kun laivalla kuljetetaan … Continue reading Mitkä ovat lauttaliikenteen päästöt matkustajalle?
IMO päätti tällä viikolla uusista merenkulun päästövähennyksistä
Koko merenkulkuala keskustelee tällä aktiivisesti kiristyvistä ympäristömääräyksistä. Missä kaksi merialan ihmistä tapaa, siellä keskustelu kääntyy nopeasti muutoksiin. Mikä on tulevaisuuden polttoaine? Miten nämä ympäristömääräykset vaikuttavat rahtivirtoihin ja jopa laivakonsepteihin?Merenkululla on pitkä historia siitä, miten se on jättäytynyt yleisen yhteiskunnallisen taakankannon ulkopuolelle. Vielä viime vuosituhannen lopussa merenkulussa käytettiin pitkälti samaa polttoainetta kuin mm autoissa. Ympäristönormit kiristyivät … Continue reading IMO päätti tällä viikolla uusista merenkulun päästövähennyksistä
Miten Suomen ulkomaankauppa kulkee merillä?
Suomi on saari. Suomi elää viennistä. Merikuljetukset ovat elinehtomme, mutta miten se tavara kulkee siellä merillä? Merikuljetukset eivät kasva Suomessa koko ulkomaankauppa 2019 oli 101 miljoonaa tonnia. Määrä on heilunut 90 – 100 miljoonan tonnin vaiheilla jo vuodesta 2003, eli tonneina mitattuna merikuljetusmäärämme eivät ole muuttuneet, vaikka euromääräisesti ulkomaankauppamme on kasvanut kovasti. Tämä johtuu siitä, … Continue reading Miten Suomen ulkomaankauppa kulkee merillä?