Sama se, mitkä opinnot sitä työelämässä unohtaa: töissä on kaikki toisin. Tämä ikiaikainen viisaus ei kuitenkaan päde kotona: meillä noudatetaan tiukkoja JIT-periaatteita kaikessa, olenhan peruskoulutukseltani tuotannonohjauksen diplomi-insinööri.
Tuotantolaitoksen sijoittelu
Yritystoiminnan pitkäkantoisimpia kysymyksiä on tuotantolaitoksen sijoittaminen. Nuorena ja rakastuneena mietiskelin: etäisyydet vanhempien työpaikoille ja lasten päivähoitoon, etäisyydet kouluun ja harrastuksiin sekä tietysti ruokakauppoihin ja virkistykseen. Ja siitä sitten gravitaatiokeskipiste. Onneksi olin väitellyt sijoitusmalleista: ruokakauppakäyntien painotetulla keskiarvolla sijoitimme itsemme lähikaupan yläkertaan.
Tuotantolaitoksen suunnittelu
Kiinteät kustannukset ovat tuotantotalousinsinöörin kauhistus. Asuinneliöt ovat kalliita, eikä niihin tule turhaan sitoa pääomaa. Seitsemän neliöinen kodinhoitohuoneen voi unohtaa, ovathan 35 000 euron investoinnin korkokulut vuodessa lähes pari tonnia, eli jopa puolet siivoojan vuosikustannuksista. Sama koskee pakastinta. Sen investointi, sähkönkulutus ja parin neliön tilakustannus on parhaimmillaan tonnin vuodessa. Vasta 200 litran marjanpoiminnalla pääsisin omilleni.
Kuljetuskustannusten minimointi
Varsinainen osaamisalani on nykyisin tuotannon sijasta kuljetusjärjestelmät. Häpeäisin varmaan silmät päästäni, jos pihalla seisoisi kuljetuskalustoa, jonka käyttöaste on vain kuuden prosentin luokkaa, ja täyttöastekin yleensä vain parikymmentä prosenttia. Onneksi ammattilainen osaa ostaa tarvittaessa kuljetusta, jonka hoitaa HKL, HSL, VR ja usein myös Taksi Oy. Rahaa säästyy ja pirssillä pääsee.
Tuotantoprosessi
Ei varastoja, ei pyykkikoreja eikä kuivan pyykin pinoja. Tuotannon suunnittelu alkaa jo designista: koko perhe kulkee vain mustissa tai valkoisissa (tai värillisissä, jotka voi pestä mustien kanssa). Pyykkikorin koko on vain 1,5 * koneellinen, joten työntöperiaatteen mukaisesti heti korin täyttyessä käynnistyy kone. Usein käytämme myös imuperiaatetta, eli kun kone jää puolilleen, tunkeudun urheasti teinin huoneeseen ja nostan kepin avulla lattialla puoleksi maatuvan vaatepinon suoraan koneeseen. Narulle mahtuu vain yksi koneellinen, joten ennen kuin koneen voi tyhjentää, kuivat vaatteet siirretään suoraan kaappiin – muuta paikkaa ei ole olemassa. Samoin ruokapöytä, tiskikone ja asiakaappi on sijoitettu niin, ettei astioiden siirtämisessä paikasta toiseen tarvitse astua askeltakaan. Arkiliikunta pitääkin sitten tehdä jossain muualla…
Varastonhallinta
Ruoka-aineet jaetaan A, B ja C-tuotteisiin ja nimikkeiden määrä on minimoitu. A-tuotteita (maito, margariini, juusto, mysli, leipä, makaroni, tuoremehu, ketsuppi, kahvi, kurkku) tulee olla aina kotona. Vanhemmat kantavat niitä kotiin joka päivä (kolmen teinipojan aiheuttama kysyntä lähestyy asymptoottisesti ääretöntä). B-tuotteita voi vähän vaihdella, eikä yksittäisen nimikkeen loppuminen kaada taloutta (jauheliha, kalapuikko, kanasuikale, tomaatti, banaani ja omena). C-tuotteita hankitaan vain erityistapauksessa: kun mummo tulee kylään, pitää ostaa myös sokeria ja pullaa. Ja koska matka kauppaan oli minimoitu, täydennyksiä voidaan tehdä tarvittaessa jopa kesken aterian. Eihän sitä pakastintakaan ollut.
Tuotannon tasoittaminen
Joku alkaa ehkä jo miettiä, mitä tämä tuotantolaitos tuottaa. Sehän on selvä: nuoria miehiä. Raaka-aineet ja prosessin osat vaihtelevat tuotannon eri vaiheissa: joskus tarvitaan velliä, joskus läksyjenkuulustelua, joskus tukea harrastuksissa ja joskus omia huoneita. Tärkeä osa prosessin optimointia onkin kuormituksen tasoittaminen tuotteiden valmistumisaikaa optimoimalla: vain yksi vaippaikäinen, vain yksi koulunaloittaja, vain yksi murrosikäinen kerrallaan. Näin riittää säätövaraa jokaisen prosessin osaan.
Lopuksi
Kotonamme kaikki on optimointi ja sujuu kuin Toyotalla konsanaan. Mitään ei ole turhaan, eikä mitään liian vähän. Mihin tuotannonjohtomme sitten käyttää kaiken ylimääräisen ajan ja rahan, kun tuotannon laajentaminen ei oikeastaan ole strategiassa? Tietysti perinteisiin yritysjohdon paheisiin: nautintoaineisiin ja uusiin veneisiin.
Artikkeli on julkaistu Suomen tuotannonohjausyhdistyksen jäsenlehdessä Stoorissa joulukuussa 2015.
Tales of Talsinki 